Free background from VintageMadeForYou

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tätä on odotettu

Jos jotain, niin tätä mopoa on sitten odotettu... Kuopus tiesi, että mopo oli ostettu (saa sen rippilahjana molemmilta  isovanhemmilta). Ja että se oli miehen vanhempien tallissa odottelemassa kotiin tuontia.
Mutta se odottelu meinasi käydä ylivoimaiseksi urakaksi. Useampana vkonloppuna poika kärsimättömänä kyseli, koska hän mopon saisi. Pelkäsi, että kun mopo oli rippilahja, niin tulisi sen saamaan vasta kesällä rippipäivänään. Siinä sitä oli nuorelle pojalle odotettavaa ja jännitettävää...
No eihän se nyt kumma ole, että mopoa niin kovasti odotti, kun tuota on jo odottanut siitä saakka, kun veli  täytti 15v ja sai mopokortin, eli pari vuotta sitten.



Nyt tuo sama - mopoikä - on kohta edessä (vihdoin ja viimein) myös tällä perheen nuorimmalla (mutta kaikkein pisimmällä ) - vielä muutama päivä vapunaattoon, synttäreihin ja ekoihin ajotunteihin.
Nyt meinaa poika vaan väsähtää odottamaan ajotunteja....
Kun vielä pari vuotta sitten sai ajokokelas ajaa ajotunnit ennen 15v. päivää - niin enää ei saa. Nyt täytyy täyttää 15v. , että saa ajotunneille mennä ( -o- ) ja vasta sitten pääsee ajokokeeseen ja mopokorttiin kiinni.
Joskus tuntuu, että yksinkertaiset asiat tehdään niin monimutkaisiksi täällä Suomessa. En nää mitään syytä, miksi ajotunneillekaan ei saa enää osallistua, ennenkuin se 15v. on täynnä.... Se on tietty ok, että ajokoe suoritetaan, kun ikä on täynnä. Mutta että ei edes harjoittelemaan!!!
No ehkäpä tällekin löytyy joku EU direktiivi, joka selittää kaiken....




Voi onnenpäivää... Derbyt pihassa.... ja ei kun kokeilemaan...

Ja pakkohan sitä oli vähän kotitiellä kokeilla - ja kisata veljen kanssa, kumman mopo kiihtyy paremmin. Äidin kauhun hetket alkaa... ellei ne jo ole alkaneet ;)

Vapunaattoa odotellessa...

                                                - Sirpa -

3 kommenttia:

Sari K. kirjoitti...

samat on tunnelmat tääläkin; poika tosin täytti 15 jo muutama viiko sitten, mutta pääsi vasta tällä viikolla mopokouluun.

Aurinkoista kevättä!
-Sari-

Heleena kirjoitti...

Pian on lupa ajella! Muistan Kummipoikani saman ikäisenä (nyt yli 40 v) miten oli vaikea, kun varastossa oli kuukausitolkulla mopo bvalmiina. Oli ankarasti kielletty koskemasta, mutta synttärien edellispäivänä halu oli niin suuri, että piti mennä kokeilemaan. Pahaksi onneksi siinä oli jokin vika, eikä mopo käynnistynyt ja paljastui, että oli yritetty. Vanhemmat ihmettelivät enemmän sitä, millä pikkusiskoo oli lahjottu, kun ei inahtanut asiasta, vaikka yleensä oli huono pitämään salaisuuksia. Vuosien päästä sekin sitten selvisi.

Unknown kirjoitti...

Arggh, sama pelko ollut täälläkin pari vuotta. Kohta alkaa sama nuoremman kanssa ja vanhempi taas siirtyy auton rattiin :o