Free background from VintageMadeForYou

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sovitusnukke

Olen jo pitkään haaveillut hankkivani (jostain ??) sovitusnuken ihan vaan "koristeeksi". Mutta sellaista sopivaa ei vain ole tullut vastaan.
Sovitusnukkea haaveilin myös tuonne meidän lahjapuotiin - saisi hartiahuivit ja korut, yms. esille paremmin.
Kokeilin onneani fb-kirppiksen kautta... ja tadaaaa!!! Eipä aikaakaan, kun eräs nuori nainen laittoi viestiä, että hänellä olisi sovitusnukke myytävänä.
Kaupat tuli, vaikka nukke ei nyt ollutkaan ihan sitä mitä olisin halunnut, mutta eihän se tahtia haitannut...
Alkoi sovitusnuken tuunailu....

Ensin teippailin nuken osat yhteen - siinä kun oli sellaiset säätöjutskat.... Seuraavaksi laitoin kelmua nuken päälle, ihan siltä varalta, että joskus haluankin sovitusnuken sen oikeaan käyttöön - eihän sitä koskaan tiedä. Kun nukke on kelmutettu, niin uskon, että paperikuoren purkaus onnistuu, kun se ei ole tarttunut sovitusnuken kankaiseen pintaan.
Sitten alkoikin liisterin ja paperisuikaleiden laitto...


Laitoin paperisuikaleita kahteen kertaan - annoin vain välillä pinnan kuivaa kunnolla.


Ajatuksena oli ensin, että maalaan nuken valkoiseksi, mutta vaihdoinkin mieltä projektin aikana... Ajattelin kokeilla vanhan kirjan sivuja latoa vielä liisterillä nuken pinnalle - ja olinkin siihen tulokseen sitten tyytyväinen. Ja ainahan nuken voi maalata myöhemminkin. 
Jalan suihkautin sitten vielä mattamustalla suhumaalilla.... Ja niin minulla oli sovitusnukke puotiin vietäväksi... 



Ja tässä oli lopputulos :)


3 kommenttia:

Heleena kirjoitti...

Ihana tuunaus! Voin kuvitella, että puodissa herättää ihailua!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Tulikin upea sovitusnukke kyllä sanomalehdestä on moneksi:)

Puuhis kirjoitti...

Cool, tästä tuli upea!