Free background from VintageMadeForYou

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Ateena 29.4.-3.5.2009

Niin siinä onneksi sitten kävi, että me päästiin kuin päästiinkin sinne Ateenaan!
Tosin lähtöpäivän aamuna flunssa iski tosissaan päälle - mittasin lämpöä 38,2 astetta. Paljastin asian vain nuorimmalleni, joka lupasi pitää sen salaisuutena... ja pitikin!

Matkalle lähdettiin sitten iltapäivällä - kuume laski, vointi oli suht koht.
Lennot olivat vähän myöhässä lennonjohdon ulosmarssin vuoksi, mutta muuten lentomatkat sujuivat hyvin. Pojat matkustivat lentokoneella ensimmäistä kertaa ja oli ihana seurata niitä jännittyneitä, innostuneita ilmeitä lasten kasvoilla. Vuorokausi vaihtui koneessa ollessa ja samalla nuorin lapsistani täytti 11v. Henkilökunta antoi sankarille yllätyslahjan, itsetehdyn (= servettiin piirretty ja kirjoitettu) kortin ja paperista tehdyn ruusun onnittelulaulun kera. Koneen kapteeni kuulutti synttärionnittelut myös omalta osaltaan. Sankari oli iloisesti yllättynyt ja silminnähden onnellinen.
Perillä Ateenassa oltiin sitten yöllä klo. 02.00. Ilma oli lämmin, ehkä n. 15 astetta...

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme kulkumme Akropolis kukkulalle. Saimme ihailla mm. Diosynoksen teatteria, Parthenon temppelin raunioita, ym. hämmästyttäviä rakennelmia, jotka oltiin rakennettu jo useita satoja vuosia ennen Kristuksen syntymää. Tunsi itsensä todella pieneksi niiden vaikuttavien, valtavien pylväiden juurella, jotka olivat seisseet siinä jo tuhansia vuosia - kokeneet jo monet mullistukset maailmassa, sodista alkaen. Ilma oli lämmin, asteita n. 26 - taivas pilvetön. Kukkulalta oli upeat näkymät joka suuntaan ympäri Ateenan kaupunkia.
Iltapäivällä kävimme ihastelemassa Ateenan Kansallispuiston mahtavia palmuja ja muita puita ja istutuksia. Ruusut kukkivat - oli todella kaunista. Puistossa oli myös pieni eläintarha ankkalampineen. Oli mukava viettää rauhallinen iltäpäivä kauniissa puistossa kävellen -
nauttien luonnosta ja lämmöstä perheen kanssa.
Ja sitten illalla nousi kuume jälleen... veto täysin poissa. Muu porukka oli onneksi kunnossa, eikä nuorimmainenkaan näyttänyt flunssaa ainakaan vielä saavansa.... se oli tärkeintä!!

Toisen päivän aamuna kuume oli taas onneksi laskenut ja suuntasimme matkamme kohti merenrantaa. Rannalle oli matkaa n. 30 km, joten kävellen emme sinne päässeet. Alkumatkan käytimme metroa. Se oli pojille myös uusi asia ja sitä hämmästeltiin kovasti. Muut yleiset kulkuvälineet eivät kulkeneet sinä päivänä, koska ne olivat pahaksi onneksemme menneet lakkoon.. Taksilla taittui sitten loppu matkaa rannalle.
Vastaamme tuli lopulta ihanan turkoosinsininen meri - päivä kului nopeasti uiden (vesi ei ollut kovin lämmintä vielä... mutta...), simpukankuoria ja sileitä, kauniita rantakiviä keräillen.
Syömässä kävimme joka päivä eri paikoissa. Mieleemme jäi parhaiten ehkä Nuudellbar, joka tarjosi tosi hyvää aasialaista ruokaa. Ruoka näytti kaikkialla hyvältä ja maistuikin kuulemma... "kuulemma" sen vuoksi, että flunssa vei haju- ja makuaistini kokonaan, enkä yksinkertaisesti haistanut tai maistanut yhtään mitään... NYYH!!! Ihmeellinen flunssa - ei ole kyllä minulle ennen näin käynyt!!!

Kolmannen päivän vietimme Plakan - Vanhan kaupungin kapeilla ja labyrinttimäisillä kaduilla ostoksia tehden. Ja tulihan niitä tehtyäkin, vaikka aina sitä päättää, että mitään "krääsää" en sitten ainakaan osta. No pakollinen patsas täytyi hyllylle ostaa (=ne olivat niin kauniita!) ja lapset sitten ostivat omia juttujaan, miekoista alkaen.
Iltapäivällä olikin sitten aika kerätä kamppeet uudelleen matkalaukkuihin, jotka kummasti olivat loman aikana kutistuneet!! ;-) Teki tiukkaa saada matkalaukut kiinni - mutta minä tein sen!!!
Kotiin lähdettiin n. klo. 21.00 - haikein, mutta iloisin, tyytyväisin mielin.
Kreikasta ja Ateenasta jäi hyvät muistot - ihmiset siellä olivat tosi ystävällisiä ja maisemat huikaisevat...
Mutta koti on aina kuitenkin koti - oli kiva palata - Home sweet home!!
Ja lasten sydämiin jäi kipinä .... syksyllä haikaillaan uudelle matkalle pääsystä....

1 kommentti:

Käranån kirjoitti...

Åååh, jag blir så glad när jag ser att ni kom till Aten iallafall!!! Jag har tänkt på dig och hoppades att hela er familj kunde fara dit! Ser på alla fin bilder att ni hade en riktigt bra resa!! Grattis till 11-åringen!